YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
Helsingin Perinnepurjehtijat ry
1§
Yhdistyksen nimi on Helsingin Perinnepurjehtijat ry, ja yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi, pöytäkirjakieli on suomi tai tarvittaessa englanti.
TARKOITUS JA TOIMINTA
2§
Yhdistyksen tarkoitus on edistää perinnepurjehdusta, perinnepurjelaivojen ja purjelaivakulttuurin säilymistä sekä vahvistaa alan kotimaista ja kansainvälistä yhteistoimintaa tavoitteena turvata perinteinen purjehduskulttuuri ja vanhojen perinnepurjelaivojen tulevaisuus.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys pyrkii järjestämään harrastus-, koulutus- ja nuorisotoimintaa, sekä tekemään itsensä tunnetuksi mm. Helsingin perinteisen purjelaivapäivän yhteydessä. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi järjestää varainkeruutapahtumia sekä vastaanottaa avustuksia ja lahjoituksia. Lisäksi yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi yhdistys voi hakea julkista tai yksityistä rahoitusta sekä lyhyt- että pidempiaikaisiin hankkeisiin yksin tai yhdessä muiden organisaatioiden kanssa.
Yhdistyksen toimintaa tehdään vastuullisesti planeetan rajat ja sosiaalinen kestävyys tunnistaen. Toiminnassa pidetään ekologista kestävyyttä tärkeänä ja toimitaan sen eteen, ettei luonnolle aiheuteta välttämätöntä enempää haittaa. Ekologiseen kestävyyteen keskitytään erityisesti laivojen tai veneiden huoltotöissä sekä yhdistyksen kansainvälisyyteen liittyen. Hallitus keskustelee vastuullisuudesta jokaisen hankkeen tai projektin kohdalla, ja suuremmista tai kansainvälisistä hankkeista tehdään keskustelun pohjalta kirjallinen vastuullisuussuunnitelma, jonka yhtenä kohtana on ympäristö.
JÄSENET
3§
Yhdistyksen jäsenet ovat:
● varsinaisia jäseniä
● kannattajajäseniä
● kunniajäseniä
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan ottaa yhdistykselle osoitetun sähköisen hakemuksen perusteella yksityinen henkilö, joka on kiinnostunut yhdistyksen toiminnasta. Vastaanotettuaan jäsenhakemuksen yhdistyksen hallitus käsittelee sen seuraavassa hallituksen kokouksessa (hyväksytään/hylätään). Päätöksentekoon riittää hallituksen jäsenten yksinkertainen enemmistö. Jäsenmaksu erääntyy maksettavaksi, kun hallitus on käsitellyt jäsenhakemuksen ja ilmoittanut päätöksestään asianosaiselle.
Yhdistykseen voi varsinaisen jäsenyyden lisäksi liittyä kannattajajäsenenä. Kannattajajäseneksi voi liittyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö, joka haluaa tukea ja kannattaa yhdistyksen toimintaa. Vastaanotettuaan kannattajajäsenen hakemuksen yhdistyksen hallitus käsittelee sen seuraavassa hallituksen kokouksessa (hyväksytään/hylätään). Päätöksentekoon riittää hallituksen jäsenten yksinkertainen enemmistö. Jäsenmaksu erääntyy maksettavaksi, kun hallitus on käsitellyt jäsenhakemuksen ja ilmoittanut päätöksestään asianosaiselle.
Kunniajäseneksi yhdistys voi varsinaisen jäsenen tai hallituksen jäsenen kirjallisesta aloitteesta kutsua henkilön, joka on erityisen ansioitunut yhdistyksen tarkoitusta edistäessään tai yhdistyksen hyväksi toimiessaan. Kunniajäseneksi pääsy edellyttää 2/3 enemmistöä asiasta päättävässä hallituksen kokouksessa. Jokaisen jäsenen nimi sekä häntä tai sitä koskevat tiedot merkitään jäsenluetteloon.
4§
Varsinaisen jäsenen liittymis- ja jäsenmaksun suuruuden päättää vuosittain yhdistyksen vuosikokous, joka pidetään helmi-huhtikuussa. Vuosikokous voi päättää erikseen myös jäsenmaksusta vapauttamisesta (esim. hallitus- tai toimihenkilötyöskentely) tai siitä annettavista alennuksista (esim. opiskelijat tai nuoret). Kannattajajäsenet suorittavat jäsenmaksuna yhdistyksen vuosikokouksen vuosittain määräämän vähimmäismaksun. Kunniajäsenyyteen ei liity edellä mainittuja maksuja.
5§
Jäsenen, joka haluaa erota yhdistyksestä, on ilmoitettava siitä sähköisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle, tai tehtävä ilmoitus eroamisestaan yhdistyksen kokouksessa. Ero astuu voimaan heti asianomaisen ilmoituksesta. Maksettuja jäsenmaksuja ei palauteta eronneelle. Eroilmoitus käsitellään hallituksen kokouksessa, merkitään pöytäkirjaan, jonka jälkeen henkilö poistetaan yhdistyksen jäsenrekisteristä. Kahden peräkkäisen kauden jäsenmaksun maksamatta jättäminen katsotaan yhdistyksestä eroamiseksi. Vuotuinen jäsenmaksu erääntyy maksettavaksi aina kesäkuun alussa. Lokakuun jälkeen yhdistyksen jäseneksi liittyneet ovat vapautettu kyseisen liittymisvuoden jäsenmaksusta, mutta ovat velvoitettuja maksamaan erillisen liittymismaksun, jos sellainen on vuosikokouksen toimesta asetettu.
Varsinainen jäsen, kannattaja- tai kunniajäsen, joka käyttäytyy epäasiallisesti tai rikkoo yhdistyksen sääntöjä, kunniaa tai hyviä tapoja vastaan, voidaan erottaa yhdistyksestä sen hallituksen jäsenistä 2⁄3 sitä kannattaessa. Erottaa voidaan myös sellainen varsinainen jäsen, kannattaja- tai kunniajäsen, joka jättää täyttämättä yhdistyksen hänelle asettamat velvoitteet. Erotetulle on ilmoitettava kahden viikon kuluessa päätöksestä.
Erotetulla on oikeus saattaa erottamispäätös yhdistyksen jäsenkokouksen tutkittavaksi. Erotetun on esitettävä tutkintavaatimus kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle yhden kuukauden kuluessa saatuaan tiedon erottamispäätöksestä. Yhdistyksen hallitus kokoontuu käsittelemään valitusta seuraavan neljän viikon kuluessa ja kutsuu kirjallisesti kyseisen erotetun kuultavakseen viikkoa ennen yhdistyksen kokousta. Erottaminen käsitellään yhdistyksen kokouksessa ja erottaminen vahvistetaan, mikäli yhdistyksen kokous näin päättää yksinkertaisella enemmistöllä. Erottaminen ei ole esteenä uudelle jäsenhakemukselle, jonka hallitus käsittelee yhdistyksen sääntöjen mukaisessa järjestyksessä.
6§
Yhdistyksen yhteyteen voidaan perustaa epäitsenäisiä jaostoja erillisin toimintasäännöin yhdistyksen kokouksen määräämiä erityistehtäviä varten.
YHDISTYKSEN HALLITUS
7§
Yhdistyksen toiminnasta ja taloudesta on vastuussa hallitus, johon kuuluu 3-7 jäsentä, vähintään puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja varainhoitaja. Hallituksen jäsenet valitaan helmi-huhtikuun aikana pidettävässä yhdistyksen vuosikokouksessa kalenterivuodeksi kerrallaan. Hallituksen jäsenen täytyy olla 18 vuotta täyttänyt. Hallitus järjestäytyy itsenäisesti vuosikokouksen jälkeen lukuun ottamatta puheenjohtajaa, varapuheenjohtajaa ja varainhoitajaa, jotka yhdistyksen vuosikokous valitsee. Mahdolliset muut toimihenkilöt hallitus valitsee keskuudestaan.
Yhdistykselle voidaan nimetä erillinen toiminnanjohtaja, joka on yhdistyksen päivittäistä toimintaa ja hallintoa johtava työntekijä. Toiminnanjohtaja toimii yhdistyksen hallituksen johdon ja valvonnan alaisena eikä voi samanaikaisesti olla yhdistyksen hallituksen jäsen. Toiminnanjohtajalla on yhdistyksen nimenkirjoitusoikeus yksin. Toiminnanjohtajan työsuhteen laatimisesta päättää yhdistyksen hallitus.
8§
Yhdistyksen hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta tai jos joku hallituksen jäsen sitä vaatii. Hallituksen kokous on päätösvaltainen kun vähintään puolet sen jäsenistä on läsnä puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna. Puheenjohtajan ollessa estyneenä toimii varapuheenjohtaja hänen sijaisenaan. Hallituksen kokouksessa asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä, ellei yhdistyksen säännöt muuta määrää. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide.
9§
Yhdistyksen nimenkirjoitusoikeus on hallituksen puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajalla yksin, muilla hallituksen jäsenillä yhdessä toisen hallituksen jäsenen kanssa. Hallitus voi tarvittaessa valtuuttaa muun hallituksen jäsenen tai toimihenkilön kirjoittamaan yhdistyksen nimen yksin.
10§
Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi. Toiminnantarkastajalle on toimitettava yhdistyksen tilit ja vuosikertomus viimeistään 31.1. Toiminnantarkastajan tulee jättää yhdistyksen vuosikokoukselle kirjallinen lausunto viimeistään kaksi viikkoa ennen helmi-huhtikuussa pidettävää yhdistyksen vuosikokousta.
11§
Yhdistyksellä on sääntömääräisesti yksi yhdistyksen vuosikokous, joka järjestetään helmi-huhtikuun aikana. Vuosikokouksen lisäksi voidaan pitää ylimääräisiä yhdistyksen kokouksia hallituksen katsoessa ne tarpeellisiksi tai jos yhdistyksen varsinaisista jäsenistä 1/10, tai vähintään 10 henkilöä, sitä hallitukselta kirjallisesti pyytää. Yhdistyksen jäsenten kutsusta koolle kutsuttava ylimääräinen kokous on pidettävä yhden kuukauden kuluessa pyynnön esittämisestä. Hallitus kutsuu yhdistyksen kokoukset koolle jäsenille lähetettävällä kutsulla vähintään viikkoa ennen kokouspäivää.
Jos yhdistyksen kokouksessa tulee käsiteltäväksi kysymys yhdistyksen nimen tai sääntöjen muuttamisesta, yhdistyksen purkamisesta, omaisuuden hankkimisesta, myymisestä tai vuokraamisesta on tästä mainittava kokouskutsussa.
12§
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- Kokouksen avaus
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- hyväksytään kokouksen työjärjestys
- hallituksen kertomus edelliseltä vuodelta
- tilintarkastajan lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.
- hallituksen kyseistä vuotta varten laatima tulo- ja menoarvio/toimintasuunnitelma ensi kaudelle.
- puheenjohtajan valinta seuraavalle kaudelle
- varapuheenjohtajan valinta seuraavalle kaudelle
- varainhoitajan valinta seuraavalle kaudelle
- muiden hallituksen jäsenten valinta seuraavalle kaudelle
- toiminnantarkastajan ja varatoiminnantarkastajan valinta seuraavalle kaudelle
- muut hallituksen yhdistyksen vuosikokoukselle valmistelemat asiat
13§
Äänioikeus yhdistyksen kokouksissa on jokaisella 15 vuotta täyttäneellä varsinaisella jäsenellä, kullakin yksi ääni. Kannattaja- ja kunniajäsenillä on yhdistyksen kokouksissa ainoastaan puheoikeus. Äänestyksessä ratkaisee yksinkertainen äänten enemmistö, ellei yhdistyksen säännöissä toisin määrätä. Äänten mennessä tasan voittaa se mielipide, johon puheenjohtaja yhtyy, paitsi vaaleissa, jotka äänten mennessä tasan uusitaan. Äänimäärän mennessä toistamiseen tasan ratkaistaan tulos arvalla. Vaalit toimitetaan suljetulla lippuäänestyksellä mikäli yksikin yhdistyksen jäsen näin vaatii.
14§
Nimen ja sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä päätös 3/4 äänten enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa vähintään kahden kuukauden välein pidettävässä yhdistyksen kokouksessa.
15§
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän jälkimmäisen yhdistyksen kokouksen määräämällä tavalla.
16§
Yhdistys on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton, muista tahoista riippumaton itsenäinen toimija. Yhdistys voi solmia yhteistyösopimuksia projektien ja hankkeiden toteuttamisen osalta eri tahojen kanssa toteutettavan hankkeen luonteen niin vaatiessa.